Olemme joustava sopimusvalmistaja, joka pystyy suureen toimitustarkkuuteen kilpailukykyisin hinnoin
Haluatteko läheistä yhteistyötä ja erinomaisen toimitusten tarkkuuden alemmin kokonaiskustannuksin? Yhtenä Pohjois-Euroopan suurimmista EMS-toimittajista tarjoamme piirilevyladontaa, box-build-valmistusta ja elektroniikkatuotteiden testausta alansa markkinajohtajille maailmanlaajuisesti.
Sovellamme ”parhaan soveltuvuuden toimintatapaa” määrittäessämme, mihin tuotantolaitoksistamme tuotanto sopii parhaiten. Ensiluokkaisen valmistusosaamisemme ansiosta meillä on johtavaa teknistä asiantuntemusta ja huippuluokan konekanta. Lisäksi pystymme hoitamaan tuotannon, vaikka eräkoot, tuotannon monimutkaisuus ja palvelun laajuus vaihtelisivat huomattavasti – niin piirilevyladonnassa, osakokoonpanossa kuin täysin koottujen tuotteiden box-build-valmistuksessakin. Tarjoamme myös joustavia logistiikkaratkaisuja, kuten toimitukset suoraan loppuasiakkaalle.
Huomioimme koko materiaalivirran ja työmäärän tuotannossamme, hankinnassamme ja logistiikassamme – myös kunkin yksittäisen komponentin kotiinkutsuerän koon ja toimitusajan osalta. Prosessikeskeinen, kokonaisvaltainen lähestymistapamme on keskeinen osa työtämme ja toimintakulttuuriamme. Se takaa korkean laadun ja joustavuuden, sekä vähentää kokonaiskustannuksen ja riskit mahdollisimman alhaiseksi, kaikille osapuolille.
Oikea sopimusvalmistusvaihtoehto parantaa hankintaa ja logistiikkaa
Toimittajakantamme takaa, että voimme tarjota asiakkaillemme, joilla on korkea vaatimustaso, vakaan ratkaisun kaikille tuotteen materiaaleille. Hankintaorganisaatiomme pyrkii jatkuvasti vähentämään asiakkaidemme kokonaiskustannuksia ja minimoimaan toimitusketjun riskejä maailmanlaajuisen toimittajaverkostomme avulla. Suuri osa kilpailukyvystämme perustuu kyvykkyytemme ja osaamisemme hankinnoissa.
Markkinoiden johtavat sopimusvalmistuspalvelut
Tarjoamme sopimusvalmistusta, joka sopii asiakkaan tarpeisiin kaikissa vaiheissa. Erinomainen osaaminen ja edistyneet, nykyaikaisia koneita käyttävät tuotantolaitokset takaavat, että pystymme vastaamaan tarpeisiinne. Valmistuspalvelumme ja -prosessimme sisältävät:
- Jäljitettävyys ja tehokas varastonhallinta (automaattiset varastointijärjestelmät, MODI, ASM Material Manager)
- Pintaliitosteknologia
- Aaltojuotos
- Selektiivinen juotos
- Läpiladontakokoonpano
- Box-build
- Piirilevyjen puhdistus
- Piirilevyjen pinnoitus
- Flying Probe -testaus
- Valutäyttö
- Automaattinen optinen tarkastus (AOI)
- Röntgen (3DX)
- Toiminnallinen testaus
- In-circuit-testaus
- Automaattinen puristussovitus
- Puhdastilat
- Mikroelektroniikka
- Lankaliittäminen
- Liimaliitokset
Laitekokoonpano
Meillä on pitkä kokemus laite- ja osakokoonpanoista. Tyypillisiä tarjoamiamme kokoonpanoratkaisuja ovat muun muassa:
- Järjestelmäintegraatio
- Tuotteen loppukokoonpano
- Erilaiset osakokoonpanot
- Kortti- ja laitetason testaus
- Toimitukset loppuasiakkaille
Täytämme IPC-luokan 2 ja 3 vaatimukset
Tuotantolaitoksemme täyttävät IPC-standardin luokan 2 ja 3 vaatimukset, jotka ovat oleellisen tärkeitä EMS-teollisuudessa. Tämä takaa osaltaan, että voimme tarjota elektroniikkatuotteiden sopimusvalmistajana korkean laadun ja luotettavuuden valmistamillemme tuotteille. Tuotantolaitostemme työntekijät käyvät säännöllisesti erilaisissa IPC-koulutuksissa.
Piirilevyladonnan automaattinen optinen tarkastus (AOI)
Kaikkien virheiden huomioiminen, joita voi ilmetä piirilevyladonnan valmistusprosessissa, on mahdotonta tarkistaa jokaista piirilevyä manuaalisesti ja löytää mahdollisia virheitä paljain silmin. Käytämme moderneja automaattisia tarkastuslaitteita, jotka käyvät läpi jokaisen piirilevyladontamme ja piirilevymme ja joiden toimintaa operaattorimme tarkkailevat. AOI-tekniikan ansiosta asiakkaamme saavat virheettömiä laitteita.
Piirikorttien ICT-testaus ja Flying Probe -testaus takaavat korkealaatuisen vianmäärityksen
In-Circuit Testing eli ICT on tehokas työkalu piirilevyladonnan testauksessa. Meillä testaus tapahtuu yleensä muutamassa sekunnissa, ja vianmääritys on korkealaatuista. Tarjoamme myös Flying Probe -menetelmään perustuvia testejä, joilla voidaan mitata erinomaisen tehokkaasti resistanssia, jännitettä ja muita piirilevyjen kontaktipisteitä.
Tarvitseeko yrityksenne kasvaakseen pätevää sopimusvalmistuskumppania?
NOTElla on korkealaatuisia tuotantoyksiköitä Ruotsissa, Suomessa, Iso-Britanniassa, Virossa ja Kiinassa.
Ottakaa yhteyttä meihin, jos etsitte elektroniikan sopimusvalmistajaa!

Explore services
NOTE’s offering covers everything from production technical services at an early stage to serial production and advanced after-sales services.